Valtioneuvosto on hyväksynyt ruokapoliittisen selonteon, johon on kirjattu maan ruokapolitiikan painopisteet ja päämäärät vuoteen 2030 asti. Hallituksen tavoitteena on lisätä ruoan arvostusta kotimaassa sekä vahvistaa Suomen maakuvaa korkealaatuisen ruoan ja ruokamatkailun kautta.

Suomalaisen ruokaviennin perusta on savumuikuissa ja karjalanpiirakoissa. Kuva: Heikki Kähkönen.

Nyt tehtyjen linjausten mukaan ruokapolitiikan tehtävänä on luoda edellytyksiä kotimaisen alkutuotannon kilpailukyvylle ja monipuolisuudelle.

Selonteossa on huomioitu myös elintarvikkeiden turvallisuus sekä elintarviketuotannon merkitys huoltovarmuudelle.

Laaja kuulemiskierros

Ruoka 2030 – Suomi-ruokaa meille ja maailmalle -selontekoa tehtäessä kuultiin yli sataa asiantuntijaa. Valmistelusta vastannut maa ja metsätalousministeriö analysoi myös eri maiden ruokapoliittisia linjauksia.

”Selonteko on valmisteltu aikaisempaan verrattuna erittäin laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Halusimme pitää koko ruokajärjestelmän mukana alusta lähtien, jotta tavoitteet olisivat yhteisiä ja keinoihin olisi helppo sitoutua”, kertoo kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Tammikuussa julkaistun Elintarvikeketjun kilpailukykytutkimuksen perusteella kasvuodotukset kannattaa suunnata elintarvikevientiin ja ruokamatkailuun.

”Näillä sävelillä Suomella on kaikki edellytykset nousta kokoaan suuremmaksi toimijaksi elintarvikeviennissä myös uusilla, vasta avautuvilla markkinoilla”, uskoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

Ministeri Kimmo Tiilikainen (vas.) esitteli suomalaisia ruokavientihankkeita tammikuussa Berliinissä. Kuva: Heikki Kähkönen.

Selonteko etenee seuraavaksi eduskunnan käsitteltäväksi. Eduskuntakeskustelun pohjalta maa- ja metsätalousministeriö laatii toimeenpanosuunnitelman, jossa myös sidosryhmiä sitoutetaan mukaan selonteon toimeenpanoon.

Ruokapoliittinen selonteko verkossa.

Facebook kommentit
JAA