Lahtelaisen Teerenpeli Panimo & Tislaamon Kaski Single Malt -viski on palkittu Double Gold -mitalilla kansainvälisessä New York World Wine & Spirits -kilpailussa Yhdysvalloissa. Kahdeksatta kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 340 väkevää alkoholijuomaa eri puolilta maailmaa.

Teerenpelin viskien vienti Yhdysvaltoihin käynnistyi alkuvuonna. Helmikuussa Lahdesta lähtivät New Yorkin alueelle ensimmäiset pullot PyyGin-giniä ja Distiller´s Choice Kaski single malt -mallasviskiä.

Nyt varsinkin viskin vienti saa uutta vauhtia, kun Kaski saavutti ensimmisen kultamitalinsa Amerikan mantereella paikallisessa juoma-alan kilpailussa. Kesällä Kaski palkittiin International Wine & Spirit -kilpailussa hopealla. Tuote on valittu parhaaksi pohjoismaiseksi viskiksi Uisge-festivaalilla Helsingissä 2013, 2017 ja 2018.

Teerenpeli Yhtiöiden toimitusjohtaja Anssi Pyysing sanoo, että New Yorkin Double Gold -mitali painii muihin palkintoihin verrattuna omassa sarjassaan. Tavoitteena Teerenpelillä on saada jalansijaa juuri New Yorkissa, joten osallistuminen kilpailuun oli luontevaa ja mitali tuo lisää näkyvyyttä.

Teerenpelin toimitusjohtaja Anssi Pyysing pitää New Yorkin -kisan Double Gold -palkintoa merkittävänä yhtiön tuotteiden Amerikan-myynnin kannalta. Kuva. Teerenpeli Yhtiöt.

”New York on yksi maailman kilpailluimmista alkoholimarkkinoista. Jos ajattelee Manhattania, siellä pienellä alueella on 8000 alkoholijuomien jälleenmyyjää. Menestyminen kilpailussa on meille loistava uutinen. Palkinto on yksi keino erottautua muista, ja sen myötä paikalliset sisäänostajat ja kuluttajat löytävät tuotteemme aiempaa paremmin”,  Pyysing perustelee.

Teerenpelin Panimo & Tislaamon valmistamia juomia viedään jo yli kymmeneen maahan. Pohjois-Eurooppa muodostaa tärkeimmän vientialueen. Kaukaisimmat vientikohteet ovat Yhdysvaltojen ohella Australia ja Hong Kong. Tislaamon liikevaihdosta yli 30 prosenttia tulee viennistä.

Teerenpelin ensimmäinen oma gini, PyyGin palkittiin New York World Wine & Spirit -kilpailuissa pronssimitalilla.

New York World Wine & Spirits -kilpailuun osallistuneet tuotteet palitaan neljällä erilaisella mitalilla. Teerenpeli saavutti tuplakultaa ja pronssia. 
Facebook kommentit
JAA